maanantai 11. heinäkuuta 2011

Ellan syndet+Kisa+Muuta

Moikkelis koikkelis kaikki pandan palleroiset!

Oletteko kuulleet uutiset. No täältähän niitä uutisia tulee ja myös monista muista blogeista. Eli olette varmaan kuulleet, että tänään on Ellan synttärit! Eikö olekkin kivaa otin myös pari onnittelu-kuvaa majastani.
Täältä pesee.



Siinä oli puuskan onnittelut Ellalle.
Siitä sitten toiseen asiaan, eli teen kisaa, Nimeltä panfu maraton. Siinä kisassa juostaan panfun ympäri tässä järjestyksessä: Tulivuori on lähtö paikka sieltä siis kaikki kisaajat lähtevät matkaan, he juoksevat siitä linnaan, siitä autoradalle, sitten urheilukentälle, sitten kaupunkiin, seuraavaksi viidakkoon, sitten maauimalaan ja takaisin tuli vuorelle. Jotta tämä kisa saadaan onnistumaan, Vähintään viisi kilpailijaa ja viisi sellaista jotka ovat näillä paikoilla ja tarkistavat ettei kukaan fuskaa. Ilmoittautukaan kommenteissa. Palkintoina on haastattelu minun blogiin tai haastattelu minulta voittajan blogiin saa itse päättää. Tänään on vielä yksi kerrottava asia ennen kuin alan kirjoittaa osiota muuta, eli tänään maanantaina yllätys koneesta saa roskiksen. Mutta tänään panfussa oli reilusti bloggareita sekä kamuja tässä vileä  kuva.



Tässä oli tämän päivän postaus.






Tassuin: puuska

2 kommenttia: